Nuori ja päihdeaineet

Päihteet voidaan jaotella monella tavalla. Laajan määritelmän mukaan päihteisiin kuuluvat kaikki aineet, jotka elimistöön joutuessaan aiheuttavat ihmisessä päihtymyksen tunteen ja/tai humalatilan. Määrittelyn perusteella päihteiksi luokitellaan tupakka, alkoholi, lääkkeet, tekniset liuottimet, huumausaineet sekä anaboliset steroidit.

Päihteitä voidaan käyttää monilla tavoilla: suun kautta (pureskelemalla, imemällä, nielemällä, nuuskaamalla, polttamalla, imeyttämällä limakalvolta tai iholta jne..), lihaksen- tai suonensisäisesti sekä imppaamalla. Eri päihteiden vaikutukset elimistössä vaihtelevat. Yhteinen piirre päihdeaineiden vaikutuksille on niiden aiheuttama keskushermostovaikutus, joka saa aikaan psyykkisen, päihtymykseksi kutsutun kokemuksen, tietoisuuden muuttumisen. Päihteiden vaikutuksista seuraa riippuvuuden mahdollisuus, joka vaihtelee niin luonteensa (psyykkinen ja ruumiillinen) kuin aineen yksilöllisen alttiuden mukaan aineesta ´ja yksilöstä toiseen. Vaikutukset riippuvat esimerkiksi: 1) Käytetystä aineesta ja aineen epäpuhtauksista, 2) Käyttötavasta, -määrästä ja siitä, kuinka usein ja kuinka pitkään ko. ainettaon käytetty, 3) Käyttöympäristöstä, sekä 4) Käyttäjän persoonallisuustekijöistä ja yleistilasta, iästä ja kehon koosta.

Tammikuussa 2005 julkaistun tutkimuksen "Päihteet nuoren uhkana" mukaan mitä nuorempana lapsi tai nuori aloittaa alkoholin käytön, sitä todennäköisempää on, että hän tulee käyttämään alkoholia usein ja runsaasti kerrallaan, saavuttaessaan aikuisiän. Mikäli alkoholin käyttö oli aloitettu 13-vuotiaana tai sitä ennen, oli runsaan alkoholin käytön todennäköisyys juomakertojen ja humalakertojen määrällä sekä alkoholismin arviointitestillä ilmaistuna jopa 3-4 kertaa suurempi, kuin silloin, jos alkoholinkäyttö oli aloitettu 18- tai edes 16-vuotiaana. Alkoholin käytön varhainen aloittaminen oli myös selkeässä yhteydessä vähäisempään koulutushakuisuuteen. Ongelmat koulunkäynnissä yhdessä alkoholin käytön kanssa ennakoivat pitkäaikaistyöttömyyttä. (Lähde: Pulkkinen & Pitkänen, Jyväskylän yliopisto, Psykologianlaitos, Päihteet nuoren uhkana. 2005.)

TUPAKKA

Tupakka on päihdyttävä aine, joka poltetaa. Tupakointi tärvelee terveyden hitaasti, mutta varmasti. Tupakoinnin aiheuttamat sairaudet kehittyvät useimmiten hitaasti vuosien saatossa, mutta osa terveyshaitoista aiheutuu jo poltettaessa ja välittömästi sen jälkeen. Tupakointi heikentää jo vähänkin polttaneen hapenottokykyä ja aiheuttaa hengityselin sairauksien riskiä.

Tupakan sisältämä nikotiini aiheuttaa nopeasti riippuvuuden. Monet nuoret, jotka ovat ajatelleet polttavansa ehkä muutaman vuoden päätyvät tupakoimaan jopa vuosikymmeniä. Nikotiini aiheuttaa tottumattomalle huonovointisuutta, päänsärkyä ja sydämentykytystä. Terva, jota tupakki myös sisältää vaurioittaa hengitysteiden puhdistusmekanismia, ärsyttää limakalvoja ja aiheuttaa hengityselinten sairauksia sekä keuhkosyöpää. Tupakka sisältää jopa yli neljääkymmentä syöpää aiheuttavaa ainetta sekä erilaisia ympäistömyrkyiksi luettavia ärsyttäviä ja vaarallisia yhdisteitä. On syytä muistaa, että kevyt savukkeet eivät ole yhtään tavallisa savukkeita terveellisempiä.

Tupakoinnin lopettaminen on mahdollista, ja se myös kannattaa! Lopettamalla säästyy huomattavia summia rahaa. Tämän huomaat helpoimmin esimerkiksi laittamalla talteen tupakan ostoon aiemmin käyttämäsi rahan. Vuoden päästä voit ehkä hankkia mopon, stereot, lähteä matkalle tai ostaa vaikka uudet rullaluistimet. Kun päättää lopettaa tupakoinnin, kannattaa ensin tarttua tapaan, sitten nikotiiniriippuvuuteen. Yhdessä vaikka ystäväporukan kanssa on helpompi lopettaa, kun voi tukea toinen toistaan. Tukea lopettamiseen saat myös esimerkiksi koulusi terveydenhoitajalta tai omasta terveyskeskuksesta.

Lisätietoa tupakoinnista ja lopettamisesta:

http://www.happi.ws

http://www.ktl.fi/portal/suomi/osiot/tietoa_terveydesta/elintavat/tupakka

http://www.tupakka.org

http://www.lopeta.fi

NUUSKA

Nuuska valmistetaan hienoksi jauhetuista tupakanlehdistä, vedestä, suolasta ja potaskasta. Mausteeksi käytetään sokeria, mausteita ja eteerisiä öljyjä. Näiden varsinaisten valmistusaineiden lisäksi nuuska sisältää humattavia määriä erilaisia raskasmetalleja ja kasvinsuojeluaineiden jäämiä. Nuuska sisältää jopa 20 kertaa enemmän nikotiinia kuin tavallinen tupakka.

Nuuskaa käytetään asettamalla sitä suun limakalvolle, josta se imeytyy verenkiertoon. Nuuskan suurimpana terveyshaittana pidetäänkin sen aiheuttamia paikallisia limakalvovaikutuksia. Nuuskan toistuva kosketus aiheuttaa limakalvon muuttumisen hienopoimuiseksi ja ropelöiseksi. Säännöllinen nuuskaaminen värjää limakalvot rusehtaviksi. Lisäksi nuuska voi aiheuttaa ikenien ylöspäin vetäytymistä, jolloin hampaiden juuret paljastuvat. Lisäksi nuuska aiheuttaa ientulehduksia, hampaiden värjääntymistä, syljenerityksen lisääntymistä, hampaiden reikiintymistä ja jopa irtoamista sekä kasvattaa reilusti riskiä sairastua suuontelon, nielun ja nenän syöpiin.

Lisätietoa:

http://www.cancer.fi/syovanehkaisy/tupakka/nuuskahaitat/

http://jasenpalvelut.hammasll.fi/suu/tupakka/Nuuskakalvot.pdf

HUUMEET

Arkikielessä huumausaineilla tarkoitetaan useimmiten hasiksen ja marihuanan, amfetamiinin tai heroiinin kaltaisia huumeita. Suomessa huumausaineina pidetään niitä aineita, jotka on erikseen lueteltu huumausaineita koskevissa säädöksissä. Huumeiden säännöllinen käyttö aiheuttaa vakavan uhan nuoren kasville, kehitykselle ja terveydelle. Syytä on pitää mielessä myös, että jo yksikin kokeilukerta saattaa aiheuttaa vakavat seuraukset, ja kullakin huumausaineella on omat vaaransa. Kaikkiin huumausaineisiin kehittyy voimakas psyykkinen ja fyysinen riippuvuus, joista on erittäin vaikeaa päästä irti. Suonensisäisten huumeiden käyttöön liittyy tämän lisäksi aina myös vakava tartuntatautien riski. Epähygieeninen piikitys aiheuttaa vakavia tulehduksia ja levittää tarttuvia virustauteja kuten esim. HIV ja maksatulehdukset (hepatiitit). Huumausaineiden käyttö aiheuttaa myös monenlaisia sosiaalisia ongelmia, kuten eristää entisistä ystävistä ja perheestä. Huumeiden vaikutuksen alaisena altistuu myös monenlaisille tapaturmille ja vaaroille, kuten vaikkapa seksuaaliselle hyväksikäytölle.

Huumausaineiden käyttö ja hallussapito ovat suomessa rangaistavia tekoja, joista jää merkintä poliisin rekisteriin ja seuraa näin elämässä hyvin pitkään. Käytön ja hallussapidon ohella myös huumausaineiden valmistus, myynti, maahantuonti ja kuljetus on laitonta. Huumeidenkäyttö johtaa hyvin usein myös muihin rikoksiin joilla huumekoukkuun jäänyt ihminen yrittää rahoittaa riippuvuuttaan.

Huumausaineet voidaan jakaa seuraaviin luokkiin:

  • Kannabis (hasis, marihuana)
  • Opiaatit (heroiini)
  • Amfetamiini eri johdannaisineen
  • Kokaiini johdannaisineen
  • LSD
  • erilaiset lääkkeet (joilla suurina annoksina huumaava vaikutus)
  • liimat, lakat ja tekniset liuottimet

Lisätietoja:

http://www.irtihuumeista.fi

http://www.paihdelinkki.fi

http://www.ouka.fi/sote/redi64/tieto.htm

 

ALKOHOLI

Alkoholi kuuluu osana länsimaiseen yhteiskuntaan. Hallittu alkoholinkäyttö on osa sivistystä ja ruokailutapoja. Tähän kuvaan ei kuitenkaan missään nimessä kuulu humalajuominen! Alkoholi on siis myös päihdyttävä aine, joka väärinkäytettynä aiheuttaa riippuvuutta ja sitä kautta monenlaisia terveydellisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia ongelmia.

Alkoholi vaikuttaa kehoosi, mieleesi ja ihmissuhteisiisi. Alkoholin aiheuttamat terveyshaitat ja vaarat ovat nuoren ihmisen kehittyvälle ja kasvavalle elimistölle aikuista vakavampia, Alkoholi vaikuttaa elimistön toimintaan jo hyvinkin pieninä määrinä heikentäen suorityskykyä, arvostelukykyä, liikkeiden säätelyä ja reaktioaikaa lisäten täten myös tapaturma riskiä varsin runsaasti. Pitkäaikainen alkoholinkäyttö vaurioittaa elimistöä monin tavoin, erityisesti se vaikuttaa maksaan ja aivoihin.

Humalassa saattaa hyvin herkästi joutua hengen vaaraan. Talvella lumihankeen sammuminen voi olla kohtalokasta. Laskuhumalassa ja krapulassa verensokeri voi laskea alle normaaliarvojen, tämä on vaarallista koska aivojen energiansaanti ja toimintakyky on sidoksissa verensokeriin. Alhainen verensokeri onkin tavallisin nuorten alkoholimyrkytyksen oire ja alkoholin aiheuttaman tajuttomuuden tai kuoleman syy. Runsas alkoholin käyttö voi myös häiritä murrosikäisen elimistön normaalia kehitystä. Alkoholin haitat elimistölle ovat sitä suuremmat, mitä nuorempana alkoholin käytön aloittaa.

Lisätietoa:

http://www.ktl.fi/portal/suomi/osiot/tietoa_terveydesta/elintavat/alkoholi/

http://www.paihdelinkki.fi/Pikatieto/?c=Alkoholi

IMPPAUS

Imppaamisella tarkoitetaan erilaisten nopeasti haistuvien hiilivetyjen höyryjen sisään hengittämistä eli haistelua. Monesti imppaaminen aloitetaan pelkästä uteliaisuudesta ja kokeilunhalusta tietämättä kuinka vaarallista imppaaminen todella on. Jo ensimmäinenkin imppauskerta saattaa johtaa kuolemaan, mikäli imppaajan hengityskeskus lamaantuu.

Imppaamisen aiheuttamaa nopeaa päihtymystilaa eli imppaushumalaa aiheuttavia aineita on helposti saatavissa jopa kotona. Tällaisia ovat mm. liimat, lakat, puhdistusaineet, tinneri, bensiini. butaani ja erilaiset pesuaineet. Imppaus aiheuttaa siis humalatilan, joka muistuttaa melko pitkälti alkoholihumalaa, jolloin ihminen on vaaraksi kaikkialla, etenkin liikenteessä, niin itselleen kuin kaikille muillekin. Imppaushumala on lyhyt, ja esimerkiksi nuoren imppaajan vanhemmat tuskin ehtivät nähdä lastaan päihtyneenä.

Imppaaminen aiheuttaa mm. uneliaisuutta, tokkuraisuutta ja sekavuutta, sydämen lyöntitiheyden neupeutumista ja rytmihäiriöitä sekä voimakasta ärsytystä hengitysteissä.

Lisätietoa:

http://www.paihdelinkki.fi/Pikatieto/?c=Imppaus

http://www.antidrugnet.org/oppilaat/imppaus.html

SEKAKÄYTTÖ 

Sekäkäytöllä tarkoitetaan useamman kuin yhden päihteen käyttöä niin, että ne vaikuttavat kehossa yhtä aikaa. Esimerkiksi lääkkeiden ja/tai huumeiden sekä alkoholin nauttiminen samanaikaisesti on sekäkäyttöä. Lääkkeiden ja alkoholin sekakäytön seurauksen joko lääkkeen tai alkoholin vaikutuksen elimistössä voivat muuttua. Useinmiten alkoholi tehostaa lääkkeiden vaikutusta, mutta toisinaan myös alkoholin vaikutukset voivat lisääntyä.

Sekakäytön vaikutukset ovat hengenvaaralliset. Yhteiskäytön seurauksena ihminen voi olla sekava, tokkurainen, aggressiivinen tai hänen käytöksensä voi muuttua muutoin ratkaisevasti. Sekakäyttö kuormittaa ennen kaikkea sisäelimiä aiheuttaen odottamattomia sivuvaikutuksia ja pahimmillaan myrkytystilan. Punainen kolmio lääkepakkauksessa kertoo siitä, että kyseinen lääke vaikuttaa keskushermostoon. Alkoholi voimistaa näitä vaikutuksia, jolloin seurauksena on sekavuustila, mahdollinen tajunnanmenetys, hengityksen lamaantuminen ja näin jopa kuolema.

Vaikka reseptittömät lääkkeet, kuten tavalliset särkylääkkeet, eivät yhdessä alkoholin kanssa aiheutakaan päihtymystilan lisääntymistä, käyttäjä ei ehkä huomaa ajatella, että ne siltikin saattavat aiheuttaa sisäelimissä vakavia seurauksia, joita erityisesti nuoren keho ei pysty korjaamaan.

Lisätietoa:

http://www.paihdelinkki.fi/Tietoiskut/234-alkoholin-ja-laakkeiden-sekakaytto

 

RIIPPUVUUDET

Ihminen voi tulla riippuvaiseksi hyvin erilaisista asioista. Esimerkiksi aamukahvin juomisesta saattaa myodostua riippuvuus. Joskus riippuvuuden ovat niin voimakkaita, että ne kontrolloivat ihmisen elämää ihmisen itsensä sijasta. Tällöin ihminen toistaa samaa asiaa pakonomaisesti pystymättä lopettamaan. Aiemmin nautintoa tuottanut toiminta aiheuttaakin riippuvuudeksi muodostuessaan yhä enemmän ahdistusta ja ongelmia. Esimerkiksi alkoholin käyttäminen silloin tällöin ei johda riippuvuuteen, mutta jatkuva runsas käyttö aiheuttaa hyvin voimakkaan riippuvuuden.

Ainoastaan päihteet eivät aiheuta riippuvuuksia, vaan niitä on monenlaisia. Riippuvuudet voidaan jaotella psyykkisiin, fyysisiin ja sosiaalisiin riippuvuuksiin. Psyykkinen eli henkinen riippuvuus on kontrolloimatonta halua toteuttaa tiettyä käyttäytymismallia. Henkinen riippuvuus voi muodostua esimerkiksi työhön, pelaamiseen, urheilemiseen tai television katseluun. Fyysinen eli ruumiillinen riippuvuus on tarvetta saada riippuvuuden aiheuttanutta päihdeainetta yhä uudelleen ja uudelleen. Riippuvuus kehittyy hyvin yksilöllisesti ja vaihtelee kyseisen aineen ominaisuuksien mukaan runsaastikin. Sosiaalisesti riippuvaisen ihmisen elämää taas ohjaavat päihteidenkäyttö ja niiden hankkiminen. Tällöin esimerkiksi huumeporukan ulkopuoliset ystävät ja tuttavat sekä oma perhe jäävät elämässä taka-alalle jolloin käytön lopettaminen on eittäin vaikeaa normaalien ihmissuhteiden mahdollisesti kariuduttua kokonaan.

Lisätietoa:

http://www.paihdelinkki.fi/tietoiskut/?c=410

http://www.hyvis.fi/teema/paihteetjariippuvuudet

 

 

 

Medusa