Seksuaaliterveys
Ihastuminen, rakastuminen ja seurustelu kuuluvat elämään ja nuoresta aikuiseksi kasvamiseen. Kaiken tämän mukana luonnollisena osana tulee myös jossakin vaiheessa seksi, jokaisen elämässä ne kaikki tulevat ajallaan. Sille, milloin ne kaikki tapahtuvat, ei ole olemassa mitään ikärajaa. Lain mukaan täysi-ikäisen ja alle 16-vuotiaan seksuaalinen kanssakäyminen on kuitenkin rangaistava teko.
Murrosikä aiheuttaa muutoksia vartalossa ja ajatusmaailmassakin. Aikuiseksi kasvaminen ei ole yksinkertaista eikä helppoa.Suurin osa käyttää paljon aikaa ja energiaa pohtimalla ihmissuhteita, tunteita ja seksuaalisuutta. Ikä tuo yleensä varmuutta ja kokemusta näissäkin asioissa. Seksi kuuluu osana elämään. Tärkeää on olla tietoinen raskauden ja sukupuolitautien ehkäisystä ennen kuin seksiä alkaa harrastamaan.Huolimattomuudella ja välinpitämättömyydellä saattaa olla kohtalokkaat seuraukset.
Jos Sinua vaivaa jokin asia joko fyysisesti tai henkisesti liittyen seksuaaliterveyteen, niin ota yhteyttä joko koulusi terveydenhoitajaan tai terveyskeskukseen.
Muistathan, että terveysviranomaisilla on vaitiolovelvollisuus ihan kaikissa Sinua koskevissa asioissa. Näinollen voit päättää kenelle esimerkiksi kerrotaan ja mitä. Pääasia on, että saat mahdollisimman pian apua ongelmiisi - ovatpa ne isoja tai pieniä.
EHKÄISY
Sukupuolielämään kuuluu ilo ja läheisyys, mutta niiden rinnalla myös vastuun kantaminen itsestään ja kumppanista. Raskaus voi alkaa jo ensimmäisestä yhdynnästä, joten on erittäin tärkeää huolehtia ehkäisystä.
Nuoren ensimmäistä ehkäisyä valittaessa mietitään ehkäisyvarmuuden lisäksi muitakin tavoitteita. Näitä ovat kuukautiskiertoon liittyvien epäsäännöllisyyksien poistaminen, tartuntojen välttäminen sekä epätoivottavien hormoonitoiminnasta johtuvien oireiden, kuten aknen ja kuukautisia edeltävien PMS-oireiden poisto.
Jokainen ihminen on erilainen, eivätkä kaikki ehkäisymenetelmät sovi kaikille. Tästä syystä on hyvä olla selvilllä erilaisista mahdollisuuksista ehkäisyasioissa. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että kondomi on ainoa sukupuolitaudeilta suojaava ehkäisykeino!
KONDOMI
Kondomi on ohut kuminen suojus, joka vedetään jäykistyneen siittimen päälle. Siemensyöksyn jälkeen siemenneste jää kondomin kärjessä olevaan "pussiin", eikä siittiöitä pääse emättimeen. Oikein käytettynä kondomi on erittäin varma ehkäisyväline, ehkäisyteho on 97-98%.
Sukupuolitaudit voivat tarttua jo ensimmäisestä limakalvokosketuksesta, siksi kondomia tulee käyttää koko yhdynnän ajan. Kondomi on ainoa sukupuolitaudeilta suojaava ehkäisyväline, ja sitä tulee käyttää kunnes osapuolet ovat varmistuneet ettei kummallakaan ole sukupuolitautia eikä muita seksikumppaneita.
Lisätietoa: http://www.tohtori.fi/?page=3669292&id=7471431
EHKÄISYPILLERIT
Ehkäisypillerit ovat hyvä ehkäisykeino säännöllistä ehkäisyä tarvitseville. Pillereitä otetaan kerran vuorokaudessa kolmen viikon jakson ajan, jonka jälkeen pidetään 7:n päivän tauko, jolloin tulevat kuukautiset. Ehkäisypillerit määrää lääkäri, keskustelun ja tutkimuksen jälkeen. Säännöllisesti käytettynä ehkäisypillerit ovat erittäin varma ehkäisykeino. Sopivat pillerit löytyvät vaihtamalla, mikäli pillereistä aiheutuu sivuvaikutuksia.
Lisätietoa: http://www.tohtori.fi/?page=3328096&id=3318377
MUUT EHKÄISYKEINOT
Spermisidit eli siittiöitä tappavat aineet. Löytyy voiteena, emätinpuikkona tai vaahtona. Yksin käytettynä ehkäisyteho huono, hyvä yhdistettynä kondomin käyttöön. Lisätietoa: http://www.tohtori.fi/?page=3669292&id=1653968
Ehkäisykapseli on käsivarteen ihon alle asetettava hormonaalinen ehkäisyvalmiste, jonka ehkäisyteho kestää noin 3-5 vuotta. Ei ensisijainen nuoren ehkäisyssä. Lisätietoa: http://www.tohtori.fi/?page=3328096&id=6245930
Ehkäisyrengas on emättimeen asetettava liukenemattomasta muovimateriaalista valmistettu ohut rengas. Rengas vapauttaa elimistöön hormoneja, jotka estävät ovulaation. Rengasta käytetään kolme viikkoa, jonka jälkeen se poistetaan ja pidetään viikontauko ennen uuden renkaan asentamista. tämän tauon aikana tulee tyhjennysvuoto.
Lisätietoa: http://www.tohtori.fi/?page=3328096&id=3843740
Ehkäisylaastari vapauttaa hormoneja jotka estävät ovulaation. Laastari asetaan iholle ja vaihdetaan viikon välein. Laastareita käytetään ensin kolmen viikon jaksona, jonka jälkeen pidetään viikon tauko, jolloin tulevat kuukautiset.
Lisätietoja: http://www.tohtori.fi/?page=3328096&id=5389879
Ehkäisyruiske on ruiskeena annettava hormonivalmiste, joka annetaan pakaraan tai olkavarteen. Ruiskeen saa lääkärin määräyksellä apteekista. Yhden ruiskeen vaikutus kestää kolme kuukautta. Ehkäisyruiske ei suomessa ole kovinkaan yleisesti käytetty ehkäisytapa, sillä sillä epäillään olevan epäedullisia vaikutuksia luustolle eli lisäävän osteoporoosin riskiä.
Lisätietoa: http://www.tohtori.fi/?page=3328096&id=9501561
JÄLKIEHKÄISY
Mikäli ehkäisy laiminlyödään tai se on pettänyt voidaan käyttää jälkiehkäisypillereitä. Jälkiehkäisy ei ole varsinainen ehkäisykeino, vaan vain tilapäiseen käyttöön tarkoitettu hätäratkaisu. Jälkiehkäisypilleri tulee ottaa mahdollisimman nopeasti, mutta viimeistään 72h:a yhdynnän jälkeen, jotta tehokkuus voidaan varmistaa. Yli 15-vuotias saa jälkiehkäisypillerit apteekista ilman reseptiä. Alle 15-vuotias tarvitsee reseptin. Lisätietoa: http://www.tohtori.fi/?page=3328096&id=5182063
LISÄTIETOA EHKÄISYSTÄ LÖYDÄT:
SUKUPUOLITAUDIT
Kaikkina aikoina on ihmisten rakkauselämää varjostaneet sukupuoliteitse tarttuvat taudit. Sukupuolitaudit voivat tarttua yhdynnässä tai jos tautia aiheuttavaa bakteeria tai virustaa joutuu sukupuolielinten, suun tai peräsuolen limakalvoille.
On tärkeää, että tietää kuinka sukupuolitaudeilta voi suojautua. Kondomi oikein käytettynä on melko varma suoja sukupuolitauteja vastaan. Kannattaa myös muistaa, ettei sukupuolitauti näy ihmisestä ulospäin. Toisaalta monet niistä voivat olla oireettomia, joten kantajakaan ei aina tiedä sairastavansa sukupuolitautia eli kysyminen toiselta ei anna täyttä varmuutta siitä, onko toisella sukupuolitauti. Mikäli on pienikin epäilys sukupuolitaudin mahdollisuudesta on tärkeää käydä lääkärissä otattamassa sukupuolitautitestit. Testit ja hoito ovat terveyskeskuksissa ilmaisia. Jos tauti todetaan on tärkeää kertoa siitä myös pertnerille tai partnereille, jotta hekin voivat hoidattaa itsensä jotta tauti ei pääse etenemään useammille ihmisille.
KLAMYDIA
Klamydia on suomessa varsin yleinen sukupuolitauti. Vuosittain todetaan n. 12 000 klamydiatapausta, ja määrät lisääntyvät jatkuvasti. Klamydia on bakteerin aiheuttama sukupuolitauti, joka tarttuu limakalvokontaktissa. Oireina saattaa naisilla ilmetä lisääntynyttä valkovuotoa, välivuotoja, kutinaa tai kirvelyä vitsatessa. Miehillä oireina ovat kirvely virtsatessa, kellertävä, harmaanvaalea vuoto virtsaputkesta tai harvemmin tihentynyt virtsaamistarve. Hoitamattoman klamydia saattaa aiheuttaa lapsettomuutta, sekä lisää kohdunulkopuolisen raskauden riskiä eli on hyvin tärkeää huolehtia hoidosta. Klamydia on hyvin luotettavasti todettavissa virtsanäytteestä. Tauti hoidetaan antibiootein.
Lisätietoa: http://www.tohtori.fi/?page=4702652&id=4303032
KONDYLOOMA eli VISVASYYLÄ
Kondylooma eli visvasyylä on selkeästi yleisin sukupuolitauti Suomessa. Taudin aiheuttaa HPV-virus, jonka eri tyyppjä tunnetaan jo yli sata. HPV-virus tarttuu limakalvokontaktissa, itämisaika on tavallisesti muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen, mutta tauti voi myös puhjeta vasta vuosien kuluttua tartunnasta. Kondylooman saaneista vain osa sairastuu tautiin tyypillisin oirein, sillä usein tauti saattaa olla oireeton. Virus voi aiheuttaa tyypillisä kukkakaalimaisia syyliä tai esiintyä litteänä muotona, jonka toteaminen on mahdollista ainoasta papa-kokeella. Osa viruksen muodoista aiheuttaa solumuutoksia kohdunkaulassa, mikä hoitamattomana voi johtaa jopa kohdunkaulan syöpään. Hoito riippuu taudin levinneisyydestä ja siitä, missä muutokset sijaitsevat. Ulkosynnytinten alueelta ne hoidetaan tavallisesti voiteella tai penslaamalla lääkeaineliuksella. Mikäli kondylooma on sisäsynnyttimissä hoidetaan ne yleensä laserilla polttamalla.
HERPES
Sukupuolielinherpes on herpes simplex-viruksen aiheuttama sukupuolitauti, joka aiheuttaa sukupuolielinten alueella ensin aristavia rakkuloita, jotka sitten muuttuvat kivuliaiksi haavaumiksi jonka jälkeen ne rupeutuvat ja parantuvat noin 3 viikon kuluessa. Ensitartunnan yhteydessä saattaa esiintyä myös kuumeilua, huonovointisuutta, nivustaipeiden imusolmukkeiden suurenemista ja arkuutta sekä virtsakirvelyä. Herpekseen ei ole parannuskeinoa, mutta oireita voidaan lievittää paikallisesti käytettävillä viruslääkettä sisältävillä voiteilla. Tiheästi uusiutuvissa tapauksissa voidaan käyttää myös suun kautta otettavaa estolääkitystä.
Lisätietoa: http://www.tohtori.fi/?page=4702652&id=3123852
TIPPURI
Tippurin aiheuttaa gonokokkibakteeri, joka aiheuttaa hyvin samantyylisä oireita kuin klamydia. Tartunta todetaan pumpulitikulla virtsaputkesta otettavasta näytteestä ja se hoidetaan antibiootein, hankalat tapaukset saattavat vaatia sairaalahoitoa. Samoin kuin klamydia myös tippuri voi aiheuttaa lapsettomuutta.
Seuraavien linkkien kautta saat asiallista tietoa sukupuolitaudeista, miten ne tarttuvat, miten niitä hoidetaan ja missä:
