Vaivaako mieltäsi jokin asia?

Kirjoita kysymyksesi vieressä olevaan tekstikenttään. Jos haluat, että sinulle vastataan henkilökohtaisesti, etkä halua kysymystäsi esille niin mainitse asiasta. Muista silloin kuitenkin liittää mukaan s-postiosoitteesi johon vastauksen haluat.

 

Syömishäiriö
Hei, Olen 19 vuotias tyttö jolla on pari ongelmaa ja en tiedä mitä tehdä. Ensinnäkin olen bulimikko ja tuntuu välillä että koko maailmani on ruoan ympärillä, saatan kuluttaa koko päivän miettimällä mitä syön seuraavaksi ja teen myös terveysintoilullani kaikki ympärillä olevat myös hulluiksi. Lisäksi olen aina ollut sellaista tyyppiä joka on aika omistuksen haluinen ja en viihdy isoissa porukoissa. Olen kuitenkin huomannut itsestäni etten ole enään kauheen tasapainossa itseni kanssa, en enään biletä, koska se lihottaa ja vie vaan rahat ja kaikki ystäväni juovat koko ajan eikä minua niin jaksa enään kiinnostaa, lisäksi etten enään jaksa heilastella ystävieni kanssa koska jotenkin koen että he ovat todella alkeellisella tasolla ja eivät jotenkin kauheen kypsiä/mielenkiintoisia jotta jaksaisin joka pv nähdä heitä, eli alan menettämään ystäväni. olen suurimman osan ajasta yksin, koska kaverini eivät tee samalaisia asioita kun minä esim. kuntosali, lumilautailu, leffassa käyminen, spinning ym. En oikeen tiedä minne pitäisi hakea apua koska ei 5v, syömishäiriö, muita alaskatsominen, yksinolo, kärsimättömyys asiaan kun asiaan ja tarpeeton valittaminen ole normaalia. Käyttäytymishäiriö kuvastaa myös luonnettani osalta. Mitä teen, en kuitenkaan haluu olla mikään yksinäinen tyranni joka ei löydä mistään mitään positiivista. Kiitos tuhannesti
Jenni

Hienoa että olet ottanyt asian vakavasti. Sinun kannattaa ottaa yhteyttä terveydenhuollon ammattilaisiin ja kertoa heille tilanteestasi.
Jos olet opiskelemassa, oppilaitoksellasi on terveydenhoitaja jonka yhteystiedot on varmasti oppilaitoksen nettisivuilla. Mikäli olet työelämässä voit ottaa yhteyttä työterveyshuoltoon. Mikäli sinulla ei ole näitä mahdollisuuksia käytettävissä ota yhteyttä oman kuntasi terveyskeskukseen.  Terveyskeskuksen yhteystiedot löydät oman kuntasi nettisivuilta.
Me jokainen tarvitsemme läheisiä ihmisiä ympärillemme. Puhumalla ammattilaisten kanssa pääset itsesi kanssa taas tasapainoon. Tämä helpottaa myös uusien ihmissuhteiden luomista ja vanhojen ylläpitämistä. 
 

vanhemmat
Onko vanhemmilla oikeus päättää 17-vuotiaan peruskoulun jälkeinen opiskelupaikka tai kieltää tapaamasta tiettyä kaveria seurustelumielessä?
meeku
Vanhemmat eivät voi päättää lapsensa opiskeupaikkaa. Alaikäisen lapsen kohdalla vanhemmat voivat kyllä rajoittaa lapsensa kaveripiiriä, jos he katsovat että seura on nuorelle vahingollista (fyysisesti tai henkisesti).
yleistä ihmettelyä asunnotomainonnasta
Miksi te aina mainostatte tuota Hulmin huoltoa ettekä anna muiden vuokrafirmojen yhteystietoja? Hieman puolueellista kotiinpäin vetämistä :)
Jussi

Hei!
Loimaan kaupungin vuokra-asuntojen välityksestä vastaa Hulmin huolto. Muilla kunnilla ja yksityisillä vuokraajilla saattaa myös olla omaa välitystoimintaa, kuten pankeilla. Yksi hyvä väylä etsiä vuokra-asuntoa on www.oikotie.fi.

Treenikämppä?
Onko mahdollista saada Loimaan kaupungin tiloista treenikämppää?
Sikanauta

Loimaan kaupungin treenikämpistä voi tiedustella nuorisotoimistosta 010 270 3234 tai Henna Rusi 010 270 3238 henna.rusi@loimaa.fi
Loimaan nuorisotoimiston käyntiosoite: Kanta-Loimaantie 7

Loimaa
Mistä löytää netistä loimaalta vuokra asuntoja ?
Sami

Netistä on erilaisia hakuohjelmia, joissa ilmoitetaan vapaista vuokra-asunnoista. Osoitteessa www.loimaanseutu.fi löytyy asuntopörssi, jonka avulla voi etsiä asuntoa Loimaan seudun kuntien alueelta. Asuntopörssin kautta löytyy myös linkki asuntohakemukseen, jonka avulla voi anoa vuokra-asuntoa kunnalta.
Onnea asunnon etsintään!

Au pairiksi!!
Hei! Haluaisin lähteä au pairiksi kun olen täyttänyt 18 vuotta. Tämähän kuitenkin edellyttää lastenhoitokokemusta. Voinko siis esim. mennä lähinpään päiväkotiin ja kysyä palkatonta harjoittelua sieltä, vaikkei minulla ole minkäänlaista koulutusta alalle?
minä vain..

Kokemuksesta ei ole koskaan haittaa, jos Au pairiksi meinaa.
Päiväkodit ottavat työ- ja elinkeinotoimiston (ent. työvoimatoimisto) kautta harjoitteluun. Ota heti yhteyttä toimistoon (Loimaan toimisto 0106043283). Harjoittelupäiväraha on "työkkärin" mukaan n. 25€/päivä ja harjoitteluun sisältyy tällöin vakuutus.

Hei! Olen -90 syntynyt tyttö. olen surullinen tällä hetkellä. Se johtuu siitä että, tunnnen yhen pojan, tutustuin häneen alkukesäst, ja ei olla oltu hirveesti yhteydes välillä vain. Kuitenkin noin 2 vkoa sitten tavattiin yön pikkutunneilla ja menin hänen luokseen ja harrastimme seksiä. Minua ei sureta se että harrastimme seksiä, vaan se mitä hän sanoi sen jälkeen. Hän kertoi että tykkää yhestä tytöstä ja sanoi että emmekö voisi olla kavereita. Nyt vain surettaa kun aattelen häntä koko ajan ja hän ei varmaan tajunnut että pahoitti minun mielensä, kun en oikeen osannu sanoa siinä tilanteesssa mitään.. Tuntuu että olen jo 18 vuotta ja näillä näkymin kukaan poika ei tykkää minusta oikeasti:(
miukumauku

Hei!
Sinulla on oikeus olla loukkaantunut. Toisaalta on hyvä että kaverisi oli rehellinen omista tunteistaan ja kertoi että on ihastunut toiseen. Puhuminen on tunneasioissa erittäin tärkeää. Tunteista on hyvä puhua jo ennen seksin harrastamista, jolloin molemmilla on tieto siitä miten toinen kokee asiat.  Vastuu näissä asioissa on aina molemilla. Vastuu koksee niin ehkäisyn käyttöä kuin tunteita. Toisen tunteita ei saa loukata. Nyt asiat menivät ehkä väärässä järjestyksessä; ensin seksi ja sitten keskustelu.
Puhuminen oman kumppanin kanssa on tärkeää, mutta tunteista voi puhua myös tyttökaverin kanssa. Tunteista voi puhua myös ilman juoruilua. Jos kumppanisi on kertonut arkaluonteisia luottamuksellisia asioita niin niitä ei tule levitellä tyttökavereille avoimesti. Mutta yleisellä tasolla, ja eteenkin siitä miten itse tunnet, voi puhua avoimesti.
Anna nyt itsellesi aikaa surra, paha olo täytyy hoitaa pois, jotta uusi suhde voi alkaa terveeltä pohjalta. Olet varmasti ihastuttava tyttö ja löydät itsellesi ihastuttavan pojan. Luota omaan ihanaan itseesi!

sovittelutoimisto
minkä takia näillä sivuilla ei ole mitään mainintaa sovittelutoimistosta mikä on nyt Loimaalla avattu,vaikka se jos mikä koskee nuoria???
marina

Uutiset palstalla on nyt juttua sovittelutoiminnasta Loimaan seudulla.
Lisätietoja Loimaan sovittelutoimiston toiminnasta antaa Satu Kiviperä p: 044-9072443

ongelmia syömisen kanssa
Hei! Olen 19 vuotta ja olen ollut huolissani painostani jo yli vuoden. Vuosi sitten laihduttelin jonkin verran, mutta en onnistunut siinä. Paino jojoili muutamia kiloja. Alkuvuodesta mukaan tuli oksentelu, ruokien roskiin heittäminen ja valehtelu. Myös ahmimista on ollut jonkin verran. En koskaan ahmi itseäni ihan täyteen. Sen verran, että siitä tulee paha olo ja sen jälkeen tavallisesti oksennan. Tiedän olevani normaali ja hoikka, mutta haluaisin olla vieläkin hoikempi. Nyt kun en enää asu kotona, vaan kämppisteni kanssa, painoni on taas päässyt nousemaan, sillä en voi oksennella, koska kämppikseni huomaisivat. Nuorempana harrastin liikuntaa enemmän; tanssia ja hiihtoa, mutta sitten kyllästyin kaikkeen. Nykyään inhoan liikuntaa. Välillä liikun melko paljon, sitten taas en kehtaa tehdä mitään ja vain syön. Toisinaan taas syön todella vähän. Välillä menee jopa kuukausi, että syön ja liikun melko normaalisti. Tämä ei ole syömishäiriö, mutta myönnän itselleni ongelman ruuan suhteen. Haaveilen sisäisestä tasapainosta syömisen suhteen. Miksi en voisi syödä ja liikkua normaalisti? Haluaisin olla tyytyväinen itseeni, kun tiedän, että olen hyvännäköinen ja hoikka. Saan katseita perääni hyvästä vartalostani, mutta minulle se ei ole sitä. Luulet varmasti, että olen perfektionisti, mutten todellakaan ole, korkeintaan tämän asian suhteen. En ole koskaan ollut missään erityisen hyvä ja haluaisin olla edes yhdessä asiassa hyvä. Siksi haaveilen tanssin aloittamisesta uudelleen. Haluaisin nauttia liikunnasta, mutta inhoan sitä. Minulla tekee jatkuvasti mieli syödä, ihan koko ajan. Mitä minun pitäisi tehdä, olen niin kyllästynyt tähän, kun jatkuvasti vaivaan päätäni sillä, mitä olen syönyt tai miten olen liikkunut. Löysin hiljattain kivan pojan, joka on toinen poikaystäväni. Hän on kova urheilemaan ja olen alkanut verrata itseäni häneen. Olen häneen verrattuna huono kaikessa. Siksi olen alkanut viime aikoina kiinnittää itseeni entistä enemmän huomiota. Minulla on hyvä itsetunto, mutta tiettyjen asioiden suhteen itseluottamukseni on nollassa. Haluaisin niin paljon tykätä itsestäni, nauttia liikkumisesta ja syömisestä, mutta aina se vain on ongelma. Kyän paljon pro-ana ja -mia sivuilla vaihtamassa ajatuksia laihduttamisesta ja hetken jo ajattelin, että tämä on okei, ei tämä minulle ole ongelma. Mutta kyllä se on ja haluaisin siitä eroon. En ole kertonut tästä kenellekään, enkä sitä voi tehdäkään. Kiitos jos voisit heittää minulle edes muutamia ajatuksia tästä asiasta.
Enni

Hei Enni!

Onnea uuden pojan löytämisestä. Luota itseeesi ja siihen, että hän pitää sinusta juuri tuollaisena kuin olet. Olette molemmat liikunnasta kiinnostuneita. Voisiko löytyä laji, joka olisi teille molemmille uusi? Tästä uudesta lajista voisi tulla teille yhteinen liikunnallinen harrastus, jossa molemmat ovat aloittelijoita ja näin ollen samalla lähtöviivalla.
Olet selvästi miettinyt suhdettasi ruokaan sekä syömiseen ja onkin hienoa, että olet lähtenyt hakemaan apua. 
Syömisen ja liikunnan tasapainon löytämisessä sinua auttaa terveydenhuollon ammattilaiset. Sinun kannattaa ottaa yhteyttä oman koulusi tai työterveytesi terveydenhoitajaan. Mikäli sinulla ei ole näitä mahdollisuuksia käytettävissäsi, niin oman kuntasi terveyskeskuksen yhteystiedot löydät kuntasi nettisivuilta.
Myös syömishäiriöliitto syli tarjoaa mm vertaistukipalveluita myös virtuaallisesti.
http://www.syomishairioliitto.fi/toiminta/jasenyhdistykset/lounaissuomi/vertaistuki.html

Syömishäiriö
Hei minulla olisi kysymys joka on vaivannut minua jo pitkään syömishäiriö.Se iski aivan yllättäen en edes tiedä mistä se tuli.Olen 14v tyttö ja painoni on noin 56-56.5 pituudeltani olen 170cm.Ennen painoin noin 79 kiloa josta aloin pudottaa vuoden sisällä noin 20 kiloa mutta kun paino oli kohdillaan niin en voinutkaan lopettaa laihduttamista.Ruuasta on tullut minulle pakollinen paha enkä osaa nauttia siitä.Vaikka olen itsekin ahdistunut se vaikuttaa myös läheisiini ja ystäviini....Kiltit haluan päästä tästä eroon olen aivan maassa enkä jaksa tätä enää..tarvitsen apua JA PIAN!!!
Laura

Syömishäiriö, kuten kirjoitit, vaikuttaa niin sinuun kuin läheisiisi. Siksi on hienoa, että olet havahtunut asiaan ja uskaltanut hakea apua. Erilaisiin syömishöiriöihin on saatavilla apua.

Parhaiten sinua osaavat auttaa terveydenhuollon ammattilaiset. Oman koulusi terveydenhoitaja on lähin henkilö, johon sinun on helpointa ottaa yhteyttä. Seuraava vaihtoehto on terveyskeskus. Oman terveyskeskuksen yhteystiedot löydät kuntasi nettisivulta.

Mikäli haluat vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia vertaistuen muodossa, kannattaa tutustua osoitteessa http://www.syomishairioliitto.fi/toiminta/jasenyhdistykset/lounaissuomi/vertaistuki.html 
syömishäiriöliitto-syli ry:n tarjoamaan palveluun. Sivustolta löytyy myös muuta hyödyllistä tietoa syömishäiriöön liittyen.  

Voimia paranemiseen!

BED (Binge eating Disorder)
Tervehdys. Havahduin, että nyt ei syöminen ole enää mitenkään järkevää ja määrät päivässä menevät liiallisuuksiin. Olen yli30v. en liikalihava, mutta ylipainoa on ainakin taulukon mukaan. Oireet ovat aivan suoraan tuon BED kuvauksesta ja nyt pitäisi keksiä jotain mitä tehdä.. Mitä tälle voi tehdä?
Janne

Hei!

Hienoa, että olet havahtunut asiaan ajoissa. Erilaisiin syömishäiriöihin on saatavilla apua. Suosittelen, että otat yhteyttä omaan työ- tai kouluterveydenhoitoon. Mikäli tällaista mahdollisuutta sinulle ei ole, niin paikallinen terveyskeskus antaa sinulle neuvoja. Terveyskeskusten yhteystiedot löytyvät oman paikkakuntasin nettisivuilta.

Mikäli haluat vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia vertaistuen muodossa, kannattaa tutustua osoitteessa http://www.syomishairioliitto.fi/toiminta/jasenyhdistykset/lounaissuomi/vertaistuki.html syömishäiriöliitto-syli ry:n tarjoamaan palveluun. Sivustolta löytyy myös muuta hyödyllistä tietoa syömishäiriöön liittyen.  

Aurajoki rock
Miten aurajoki rockiin pääsisi soittamaan?
Aurajoki Rock tapahtuman puuhanaisena toimii Auran nuorisokahvila Cafescon työntekijä Marjaana Tamminen. Marjaanan tavoitat parhaiten osoitteesta marjaana.tamminen@aura.fi
opiskelu ulkomailla
mistä saisi tietoa eri oppilaitoksista ja ammatillisista koulutuksista ulkomailla?
miia

Senu -sivujen Maailmalle -otsakkeen alla on lisätietoa kansainvälisyyteen liittyvistä asioista. Ulkomailla opiskelusta on tietoa erityisesti seuraavien otsakkeiden alta: vaihto-oppilaaksi, opiskelijavaihto sekä tutkinto ulkomailla.

KV asioissa sinua auttaa eteenpäin myös Auran kunnan vapaa-aikasihteeri Arttu Eteläpeltoon, (02) 4846 3270, 050 5549 746, arttu.etelapelto[at]aura.fi.

partio
yhteystiedot
loimaan saviset
Loimaan seudun yhdistysten yhteystiedot löytyvät Loimaan seutukunnan yhdistysrekisteristä http://www.loimaanseutu.fi/yhdistykset/
Mitä tarkoittaa Loimaan Savisten huivissa oleva kuva?

Lippukunnanjohtaja Marjaana Lätti vastasi kysymykseen seuraavasti:

Huivimerkin kuvan tarkoituksena on kuvata lippukuntaa ja sen toimintaa.
Savisten huivimerkissä oleva risti on partiolilja. Alareunassa oleva harmaaosa kuvaa savista maata ja keskustan sininen alue kuvaa Loimijokea.

Omaan asuntoon muutto
Löytyiskö mistään läheltä esim: loimaalta niin vapaita asuntoja,koska käyn loimaalla koulua niin olis helppoa kulkea kouluun,ei tarvitsisi bussilla matkustaa? Auttakaa mua?
Hipsu

Hulmin Huolto Oy antaa tietoja kaupungin vuokra-asuntotilanteesta.

Hulmin Huolto Oy
(02) 761 1592 / toimitusjohtaja Hannele Vainio

Vapaita vuokrattavia ja myytäviä asuntoja voi etsiä lisäksi Loimaan seutukunnan asuntopörssistä.

 
Syyslomaviikko
Millaista syyslomaviikon erilaista ohjelmaa on seutukunnalla tarjolla nuorille.
pirkko
katso menovinkit
Elämä Lapselle 2007
Onko Loimaalta tänä vuonna bussikyyditystä Elämä Lapselle konsertiin?
[mar

Loimaa ei järjestetty bussikuljetusta konserttiin. Kyselyjä tuli jonkin verran, joten katsotaan ensivuonna tilannetta uudestaan.
Emme lupaa vielä mitään, mutta kannattaa seurailla menovinkkejä!

Partio
Onko Loimaalla partiota?
Jukkis
Loimaan Saviset ja Loimaan Nuotioloimut. Klikkaamalla tuota yhdistyshaku-nappia voit hakea "partio"-hakusanalla niitä. Sieltä löytyy esimerkiksi ko. lippukuntien yhteystietoja.
Sillanalusrock
Onko sillanalusrockin esiityjät jo tiedossa?
Rock

-Indica
-Rozzy Randall and The Roller Bastards
-Magenta Skycode
-Opintien koulun bändi

Missä asua?
Olen opiskelija joka on hyväksytty opiskelemaan Loimaan Turun ammattikorkeakoulun yksikköön, mutta ei tahdo millään vuokrakämppää löytyä läheltä! Melkeinpä jokainen mahdollinen paikka on etsitty, ja ainoastaan yksi kysymys on jäljellä.

Onko eri asunnonvälittäjillä eri vuokra-asunto vaihtoehtoja? Koska jos on, niin siinä tapauksessa pitäisi ehkä ottaa yhteyttää enemmän kuin vain yhteen yritykseen, vai mitä?

Lopuksi vielä, että jos teillä sattuu olemaan tietoa hyvistä vuokrakämpistä, niin pistäkää ihmeessä mukaan vastaukseenne! Kiitoksia :]
Huolestunut
Onnea opiskelupaikasta. Kannattaa ottaa yhteyttä Hulmin huoltoon. Heillä on vielä opiskelija-asuntoja jäljellä. Vuokra-asunnot ovat vapailla markkinoilla juuri nyt harvassa, mutta lehtiä kannattaa selailla. Eri asunnonvälittäjät ovat kilpailijoita keskenään eli ehdottomasti täytyy kysyä kaikista erikseen. Tässä yhteystiedot Hulmin huoltoon:

Tiedustelut:
Hulmin Huolto Oy
Itsenäisyydenkatu 4
Puh. (02) 761 1592
Medusa